tiistai 10. syyskuuta 2013

Työharjoittelua

Olen tällä hetkellä eräällä tallilla työharjoittelussa ja on ollut tosi mukavaa. Työ on raskasta ja hikistä hommaa, mutta todella palkitsevaa. Hevoset elelevät pihatoissa ja siellä on erinomainen mahdollisuus tarkkailla niiden keskinäistä laumakäyttäytymistä. Muutenkin minulle on tärkeää oppia lisää hevosten käyttäytymisestä, hoidosta, sairauksista ja ruokinnasta, sillä meille tulee maatilalle sitten suomenhevonen töihin. Lähinnä vetämään kiesikärryjä ja metsähommiin tarvittaessa, mutta onhan tuota siinäkin.

Otan palkollisiksi mielelläni eläimiä (paimenkoira liittyy remmiin tietysti myös ja mahdollisesti myös laumanvartija) koska ne eivät vaadi viikonloppuvapaita, pekkaspäiviä, ylityökorvauksia tai työnohjausta, vaan tekevät työnsä mielellään ja täydellä teholla ja pelkällä ruokapalkalla. Rapsutukset ja hellyys ovat sitten laskettavissa bonukseksi hyvin suoritetsta työstä. Tottakai vuosihuollot täytyy tehdä eläinlääkärillä ja ruuan täytyy olla laadukasta jotta palkolliset jaksavat työskennellä päivästä toiseen, mutta pääasia on että ne tekevät sitä mielellään ja minun kanssani yhteistyössä.

No eilen olin tallilla aamuvuorossa tavalliseen tapaan kun sain aikaiseksi hevosten pakoyrityksen. Olin hakemassa erästä kukkoilija-ponia pois pihatosta ennen kaurojen jakoa kun ravurit päättivät kaikki kolmestaan lähteä samalla ovenaukaisulla mukaan. Yritin minä siinä käsiäni leviltellä pysähtymisen merkiksi, mutta mitenkäs se ensimmäinen pysähtyisi kun kaksi muuta tulee puoliravia takana kuin katujyrät. Se ponikin oli toisessa kädessä riimun päässä, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi väistää ettei jää jalkoihin. Onneksi nämä kopotit ovat niin tollukoita (ahneita) etteivät tajunneet kovin kauaksi lähteä kun huomasivat että "heeei, täällähän kasvaa ruoh...mumsmumsmums". 

Illalla väsyttäisi ihan kauheasti, mutta ei sitä passaa ennen lapsia kuitenkaan köllölleen laittaa, joten aloitin sitten taas uuden neuletyön. Tämän olisi kyllä hyvä alkaa valmistumaan, sillä kuopuksella on kohtsillään syntymäpäivät ja hänelle alkoi tulemaan puikoilta pipon alkua. Ihanasta alpakan karitsan villalankaa. Tulee ihanan pehmeä ja varmasti lämmin myssy. Tuota lankaa on kolme pientä kerää, joten ei voi olla aivan varma tuleeko samasta langasta enää lapasia. Mielessä olisi vähän sellainen piippalakki. Että siihen saattaa kyllä mennä kaikki.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Blogin nimi muuttui

Päätin vaihtaa blogini nimen kuvaavampaan kun maalla ei asuta vielä vuosiin ja se etappi on vielä niin kaukana. Mielestäni uusi nimi kuvaa tunnelmiani enemmän kuin hyvin. Kotona on hyvä olla :)

Syksyisiä kuvia

Uusi leluni syksyn pimeisiin iltoihin. Rakkausrukki.

Ihana asteri

Viime talvena tekemäni lintujen kylpyallas. Eivät ole kylpeneet.. pelkäävätköhän tikkaa :D

Villiviinistä kiepsautettu kranssi. Vähän tuoksuhernettä sujautin sekaan koristeeksi.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Lipstikka (Levisticum officinale)

Lipstikka (liperi) on minun tämän kesän tuttavuus ja alkaa olla viimeiset hetket ottaa viimeiset varret kuivamaan sisälle.


kuva wikipediasta

Tiesitkö, että lipstikkaa voi käyttää lähes kaikissa - sekä liha-, että kasvisruuissa - mausteena? Ne pahaksi haukutut natriumglutamaatit, joita on esimerkiksi lihaliemikuutioissa, voi korvata tällä mainiolla yrtillä.

Lipstikka kasvaa lähes koko maassa villiintyneenä, mutta on nähtävästi kotoisin Perusta alunperin. Minulla sitä kasvaa nyt hyvänkokoinen pöheikkö yrttilaarissa. Mummulta sain rouhaista suuresta paakusta osan ja hyvin lähti kasvamaan uudessa kodissa. Sitten kun muutan maalle, tulee lipstikka varmasti muuttokuorman mukana ellei sitten ole talvi.

Tiesitkö muuten myös, että länsimaissa tunnetaan makuina neljä perusmakua: makea, suolainen, hapan ja karvas. Kaukoidässä ollaan oltu iät ja ajat viisaampia ja tiedetty, että monissa perus ruoka-aineissa löytyy myös viides perusmaku - UMAMI. Tämän maun on sanottu vaikuttavan myös muihinkin aisteihin kuin vain makuaistiin. Mene ja tiedä, mutta umami korostaa ruuan omaa makua ja parantaa ruokahalua. Ja sitä on lipstikassa runsain mitoin.

 Olen lisännyt kesän aikana lipstikkaa moniin ruokiin ja se on mahtava eväs. En ole sittemmin enää liemikuutioita käyttänyt. Yksi yrtti korvaa sen helposti ja ilman valtavaa määrää suolaa. Suolankäyttömme on siis myös vähentynyt kovasti.

jos olet kiinnostunut yrttien kasvatuksesta, niin pistäppä tämä mieleesi. Ehdoton yrttitarhan kuningas. Mutta laita sitä aluksi vain vähän. Itse laitoin turhan reilulla kädellä lihakeittoon ja siitä tuli tosi pahaa. Pieni määrä siis riittää. Viimeisimmäksi laitoin sitä lihamurekkeeseen ja sitä kehuttiin kovasti.