Positiivinen onnellisuuspläjäys. Olkaa hyvät!

Olen lueskellut Leo Straniuksen (Luonto-Liiton pääsihteeri ja vihr.) blogia. Tarkemmion sanottuna Askelia tyytyväiseen elämään -kirjoitussarjaa. Suosittelen lukemaan ihan kenen tahansa, ainakin sellaisen joka etsii elämäänsä lisää onnellisuutta ja tyytyväisyyttä. Tasapainoa ja lempeyttä. Hyvää oloa ja itsensä rakastamista. Olen saanut tosi paljon ilonpilkahduksia lueskellessani Leon aivoituksia, olen alkanut muuttamaan pieniä asioita elämässäni jotta kokonaisuus lämpenisi. Olen oppinut rakastamaan itseäni enemmän ja puolisoani myös.

Onnellisuus on upea ja moniulotteinen juttu, joka ei ihan joka hetkessä näytä kasvojaan mutta on kuin aurinko. Olemassa vaikkei sitä aina näy. Onnellinen mieli on kyllä ihan kärkipäässä niitä asioita joita jokaisen tulisi elämässään tavoitella. Useat kokeilevat löytää sitä ostamalla uutta tavaraa. Siinä lähdetään aivan väärästä päästä liikkeelle.

Olen liimaillut itselleni haasteellisia asioita post-it -lapuille keittiön kaapin oveen. Siinä ne on muistutuksena pitkin päivää ja aamukahvia laittaessani valitsen sieltä usein yhden mikä juuri sinä päivänä tuntuu hankalalta.

Leipominen tekee onnelliseksi. Tässä jauhelihapiirakka. Lämpimänä hyvää, kylmänä ehkä parempaa.

Löhöily tekee onnelliseksi

Hevonen antaa onnellisuuttaan mielellään myös muille

Piirtäminen tekee joskus myös tosi onnelliseksi. Silloin kun ei mittasuhteet millään asetu, on hankalampaa olla onnellinen asiasta. Sekin pitäisi opetella :)

Ja lapset. Ne ne vasta ihmisen onnelliseksi saavatkin <3 <3

Työharjoittelua

Olen tällä hetkellä eräällä tallilla työharjoittelussa ja on ollut tosi mukavaa. Työ on raskasta ja hikistä hommaa, mutta todella palkitsevaa. Hevoset elelevät pihatoissa ja siellä on erinomainen mahdollisuus tarkkailla niiden keskinäistä laumakäyttäytymistä. Muutenkin minulle on tärkeää oppia lisää hevosten käyttäytymisestä, hoidosta, sairauksista ja ruokinnasta, sillä meille tulee maatilalle sitten suomenhevonen töihin. Lähinnä vetämään kiesikärryjä ja metsähommiin tarvittaessa, mutta onhan tuota siinäkin.

Otan palkollisiksi mielelläni eläimiä (paimenkoira liittyy remmiin tietysti myös ja mahdollisesti myös laumanvartija) koska ne eivät vaadi viikonloppuvapaita, pekkaspäiviä, ylityökorvauksia tai työnohjausta, vaan tekevät työnsä mielellään ja täydellä teholla ja pelkällä ruokapalkalla. Rapsutukset ja hellyys ovat sitten laskettavissa bonukseksi hyvin suoritetsta työstä. Tottakai vuosihuollot täytyy tehdä eläinlääkärillä ja ruuan täytyy olla laadukasta jotta palkolliset jaksavat työskennellä päivästä toiseen, mutta pääasia on että ne tekevät sitä mielellään ja minun kanssani yhteistyössä.

No eilen olin tallilla aamuvuorossa tavalliseen tapaan kun sain aikaiseksi hevosten pakoyrityksen. Olin hakemassa erästä kukkoilija-ponia pois pihatosta ennen kaurojen jakoa kun ravurit päättivät kaikki kolmestaan lähteä samalla ovenaukaisulla mukaan. Yritin minä siinä käsiäni leviltellä pysähtymisen merkiksi, mutta mitenkäs se ensimmäinen pysähtyisi kun kaksi muuta tulee puoliravia takana kuin katujyrät. Se ponikin oli toisessa kädessä riimun päässä, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi väistää ettei jää jalkoihin. Onneksi nämä kopotit ovat niin tollukoita (ahneita) etteivät tajunneet kovin kauaksi lähteä kun huomasivat että "heeei, täällähän kasvaa ruoh...mumsmumsmums". 

Illalla väsyttäisi ihan kauheasti, mutta ei sitä passaa ennen lapsia kuitenkaan köllölleen laittaa, joten aloitin sitten taas uuden neuletyön. Tämän olisi kyllä hyvä alkaa valmistumaan, sillä kuopuksella on kohtsillään syntymäpäivät ja hänelle alkoi tulemaan puikoilta pipon alkua. Ihanasta alpakan karitsan villalankaa. Tulee ihanan pehmeä ja varmasti lämmin myssy. Tuota lankaa on kolme pientä kerää, joten ei voi olla aivan varma tuleeko samasta langasta enää lapasia. Mielessä olisi vähän sellainen piippalakki. Että siihen saattaa kyllä mennä kaikki.