Viikonloppu ja syysloma takana

Siinä meni vanhimman muksun syysloma vähän harakoille siinä mielessä että mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei tehty. Vähän sääli, mutta pieni joutenolo ei toisaalta ole kenellekkään pahitteeksi. Nuori neiti harrastaa kolme kertaa viikossa ja muun liikenevän vapaa-aikansa hän viettää ystäviensä ja tietenkin muun perheen kanssa.

Hän alkaa olla esimurrosiässä ja äidin suuri työ kasvattajana taitaa olla vasta alussa. Esikoinen on aina ollut erityisen sopeutuvainen ja tyyni lapsi. Jos se on tyyntä myrskyn edellä niin voi olla perusteltua kiikuttaa kirjakaupasta teininkasvatusopuksia selkä vääränä kotiin.
Ensialkuun aikaa täytyy vauvanhoidon, kodinpidon ja muiden "kiireiden" lisäksi löytää myös itseään etsivälle prinsessalleni. Yhteisen laatuajan lisääntymistä helpottaa töiden loppuminen. Lisääntyvä vapaa-aika käytetään siis esikoisen kanssa touhuamiseen :)

Sain väkerrettyä myssyä. Vielä vähän lisää väkerrystä niin pää saa lämmikettä syksyn viimoja vastaan. Nämä oli jämälankoja mutta mielestäni värit sopivat ihanasti yhteen ja passaavat hiusteni väriin. Vähän ehkä uusretroiksi voisi värejä kuvailla. Tämä kuva ei anna värejä kyllä aivan oikein.

Sitten seuraavaan projektiin, joka on... No en tiedä mutta ompahan ainakin langat valmiina :)

Tehtiinhän me lapsosen kanssa paperimassatonttuja. Vähän sitä spesiaalitoimintaa. Nämä nyt ovat kuivumassa ja saa nähdä milloin lienevät maalausvalmiita. Kuvia laitan sitten.

Saisi tulla jo talvi (2kk Jouluun!)

Niin saatiin tällekin syksyä lumi maahan tiistain vastaisena yönä. Ikäväkseni sairastuin maanantaina enkä jaksanut lähteä ulkoiluttamaan kameraa. Eihän se vielä pysyvää lunta ollut mutta piristi sen verran mieltä että olo kohentui kertaheitolla. päivemmällä reipastuin niinkin paljon että nakkelin pari koneellista pyykkiä peseytymään, astioita pesin myös kaksi koneellista ja tekaisin piparitaikinan. Se kun säilyy jääkaapissa niin joulunaikaa odotellessa voi halutessaan pikkujouluilla välillä jos fiilis painaa päälle.

Ikäjakaumassa keskimmäinen koira tasan kaksi vuotta sitten

Pikkukoiralle tuli postiin paketti joka tuo lämpöä tuleviin ulkoiluihin. Pukeminen oli hankalaa. Pikkuinen osaa imitoida ilmiömäisen hienosti muikkua silloin kuin tulee tukala tilanne. Luiskahtelee koko rakki niin kuin märkä saippua hyppysissä. Saatiin päälle kuitenkin ja toivotaan että pukeminen helpottuu kun toistetaan hikinen prosessi tarpeeksi usein :)

Tässä takki jo riisuttu. Joku päivä otetaan kuvakin siitä hökötyksestä

 On kyllä ihanaa kun kesän ja syksyn tasainen tallaus vaihtuu juhlakauteen. Ensin kekri, sitten ♥JOULU♥ ja kohtapa onkin jo uusi vuosi. Luvassa tunnelmaa, hyvää ruokaa ja läheisiä ihmisiä ympärille. Tästä pälkähtikin mieleeni, että olen aivan myöhässä kynttiläkaudesta! Siihen asiaan pyrin tekemään muutoksen vielä tällä viikolla. Ulos täytyy ostaa jonkinlainen lyhty sateiden takia.

Joulu 2010

Kuolema kuittaa univelat

Uni on minulle yksi elämän tärkeimmistä asioista. Jos en saa päiväannostani unihiekkaa, se heijastuu ympäristööni uskomattoman suuresti. Siitä kärsivät perheenjäsenet, työkaverit, kaupan kassa... Typeräähän se on ja täysin omasta asenteesta kiinni.

Päivittäinen unentarpeeni on vähintään 8 tuntia. En kuitenkaan ole mikään himonukkuja. Herään viimeistään 10 tuntia nukahtamisesta jos untani ei häiritä. "Mukavan" lisän asiaan tekee herkkä uneni, eli hankalaa on nukahtaa illalla ja vielä hankalampaa yöllä jos joku minut herättää. Keskiyön jälkeen alan kytätä kelloa ja ahdistun joka kerta ajannäyttäjää vilkuillessani kun huomaan että nukkumisaikaa on puoli tuntia vähemmän... tunti vähemmän... kolme tuntia vähemmän...

z z z Z Z Z z z z

Pienin vähän pienempänä :) samat oli äidillä fiilikset tänä aamuna

Ongelma korostuu tieysti tässä elämäntilanteessa kun on vaahtosammuttimen kokoinen taapertaja talossa. Pikkuipanoilla kun sattuu joskus olemaan aamuja jolloin ei vain nukuta enää viideltä. Näin tapahtui taas tänään. Eniten tietysti kiukuttaa se, että lapsen kanssa herään - luonnollisesti - minä eikä mieheni. Tästä asiasta väännetään aika usein ja lopputulos on sama. Äiti herää, äiti hoitaa. Kovin isosti en enää jaksa asiasta alkaa taistelemaan koska päivä on aamullisen riitelyn jälkeen vielä enemmän pilalla. Täytyy valita taistelunsa.
Olen kokeillut unilääkkeitäkin mutta pienen lapsen kanssa en uskalla niitä käyttää koska täytyyhän sitä yöllä pystyä heräämään jos tarve vaatii. En luota kemialliseen uneen.

Niin kuin sanotaan, ongelman tiedostaminen on ensimmäinen askel sen ratkaisemiseen. Olen tiedostanut ongelmani kyllä jo pitkälti toistakymmentä vuotta mutta ratkaisua ei vain ole näkynyt. Olisikohan nyt sen asennemuutoksen paikka?

Muistilista tuleviin aamuihin:
- Se ei ole muiden vika
- Et muutu virkeämmäksi vaikka tiuskisit muille
- Olet hereillä, käytä aamun ylimääräiset tunnit tekemällä jotain hyödyllistä sen sijaan että pyörität mielessäsi vain ikäviä ajatuksia.
- Hymyile. Se voi auttaa :)

Ensimmäinen askel

Oikeastaan oli ajatus ryhtyä bloginpitäjäksi vasta sitten kun suunnitelmiin on tiedossa jotain konkreettista toteutumista mutta en sitten jaksanutkaan odottaa :) Samahan se on aloittaa maallemuuttoblogin kirjoitus vielä asuessaan kaupungissa vaikkei mitään tietoa koko muutosta vielä olekaan.

Ajatus maaseudulla asumisesta on ollut ensin haave, sitten tahto ja nyt jo selkeä päämäärä. Pienestä asti olen tuntenut kuuluvani sinne vaikka olen ikäni asunut kaupungissa. Isovanhempani molemmilta puolilta olivat lypsytilallisia ja äitini sisko myös. Mummiloista on lehmät kadonneet jo aikapäiviä sitten, tädin luota kymmenisen vuotta taaksepäin. Kuitenkin muistissa ja muistoissa säilyvät vastapaalatun heinän tuoksu, vasikoiden limaiset turvat ja hiljaisuus. Sydän sinne on aina halunnut takaisin mutta jostain syystä en ole koskaan aikaisemmin pitänyt haaveen toteuttamista itselle edes mahdollisena. Miksiköhän? Ehkä on ollut kyse muiden ajatuksista ja muiden suunnitelmista eikä koskaan aikaisemmin omistani. Ehkä olen kasvanut jo vähän ja saanut itseluottamusta. Oli miten vain, sinne tieni vie. Milloin? Kukapa tietää mutta tavoitteena on että viiden vuoden sisällä toivotaan että 150km säteeltä löytyisi myynnissä oleva tila.

Hain viime viikolla kouluun. Aikuisopiskelijana tietenkin ja kahden vuoden pituinen rupeama starttaa tammikuussa jos luoja ja hakuprosessin päättäjä-ihmiset suo. Valmistuttuani minusta tulee eläintenhoitaja, mutta ajatuksena olisi räätälöidä opinnot siten että sekaan mahtuisi mukavasti myös luomu -opintoja sekä monenlaista yrittäjyysaihetta. Yrittäjyys on yksi haaveistani myös. Nolostuttaa vähän sanoa etten ole oikein tiimipelaaja. Enemmänkin haluan itse päättää mitä ja miten teen.

Päiviäni valostuttaa kaksi lastani, 10 -vuotias esikoistytär ja reilun vuoden ikäinen tuleva maatalonisäntä. Jaloissa pyörii kolme koiraa joista juttua riittää varmasti paljon sekä viljakäärme. Se ei onneksi pyöri jaloissa vaan köllöttelee omassa terraariossaan päivät pitkät. Niin ja on minulla se mieskin olemassa. Tuossa. Meidän juttu on vähän prosessissa ja katsomme tässä että mihinkä suuntiin tässä lähdetään. Että onko suunta sitten sama vai eri, sen näyttäköön aika. Minulla ei ole mihinkään kiire :)

Kaikenkaikkiaan olen tällä hetkellä jokseenkin tyytyväinen elämääni. Varsinkin nyt kun tuli taas päätettyä jotakin isompaa, se antaa aina ihanan tunteen siitä että eteen päin on mentävä vaikka otsanahkaa rypistäen jos jalat eivät kanna.

Onni, kerro minulle,

jos tulet, mistä minä

sinut tunnen?

Onko sinulla ruusu korvan takana?

Silmissä kolme valtamerta, 

huulilla kuuden kevään linnut ja 

naurulle tuoksuvat tuulet?

Onni, jos minä nukun, herätä minut,

ravistele tyhjäksi minun surujeni pähkinäpuu.

Onni, kun se saapuu se kantaa suurta säkkiä

sylissään.

Siihen se minun murheeni kätkee kaikki,

virran vietäväksi heittää.