Päivittäinen unentarpeeni on vähintään 8 tuntia. En kuitenkaan ole mikään himonukkuja. Herään viimeistään 10 tuntia nukahtamisesta jos untani ei häiritä. "Mukavan" lisän asiaan tekee herkkä uneni, eli hankalaa on nukahtaa illalla ja vielä hankalampaa yöllä jos joku minut herättää. Keskiyön jälkeen alan kytätä kelloa ja ahdistun joka kerta ajannäyttäjää vilkuillessani kun huomaan että nukkumisaikaa on puoli tuntia vähemmän... tunti vähemmän... kolme tuntia vähemmän...
 |
| z z z Z Z Z z z z |
 |
| Pienin vähän pienempänä :) samat oli äidillä fiilikset tänä aamuna |
Ongelma korostuu tieysti tässä elämäntilanteessa kun on vaahtosammuttimen kokoinen taapertaja talossa. Pikkuipanoilla kun sattuu joskus olemaan aamuja jolloin ei vain nukuta enää viideltä. Näin tapahtui taas tänään. Eniten tietysti kiukuttaa se, että lapsen kanssa herään - luonnollisesti - minä eikä mieheni. Tästä asiasta väännetään aika usein ja lopputulos on sama. Äiti herää, äiti hoitaa. Kovin isosti en enää jaksa asiasta alkaa taistelemaan koska päivä on aamullisen riitelyn jälkeen vielä enemmän pilalla. Täytyy valita taistelunsa.
Olen kokeillut unilääkkeitäkin mutta pienen lapsen kanssa en uskalla niitä käyttää koska täytyyhän sitä yöllä pystyä heräämään jos tarve vaatii. En luota kemialliseen uneen.
Niin kuin sanotaan, ongelman tiedostaminen on ensimmäinen askel sen ratkaisemiseen. Olen tiedostanut ongelmani kyllä jo pitkälti toistakymmentä vuotta mutta ratkaisua ei vain ole näkynyt. Olisikohan nyt sen asennemuutoksen paikka?
Muistilista tuleviin aamuihin:
- Se ei ole muiden vika
- Et muutu virkeämmäksi vaikka tiuskisit muille
- Olet hereillä, käytä aamun ylimääräiset tunnit tekemällä jotain hyödyllistä sen sijaan että pyörität mielessäsi vain ikäviä ajatuksia.
- Hymyile. Se voi auttaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti