sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kevättouhuja



Sinivuokko ja kännykkäkameran kuvankäsittelyohjelma :)

Sain kaksi vähän rikkinäistä lavakaulusta. Tänä kesänä niihin istutetaan ainakin herneitä lapsille, salaattia, sipulia ja yrttejä. 

Tähän lavaan mansikoita kolmeen kerrokseen. Pienellä pihalla kun ei tila riitä leveyssuunnassa niin sitten tehdään sitä vertikaalisti :)

Tässä vaiheessa vasta täällä päin. Narsissit eivät vielä kuki, mutta scillat ovat avanneet jo. Kevätesikko kukkii ihan muutaman päivän sisällä.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Mää. Eiku Sää.





On tämä työ rankkaakin, mutta kuten näette, iloa siitä saa roppakaupalla :D

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Positiivinen onnellisuuspläjäys. Olkaa hyvät!

Olen lueskellut Leo Straniuksen (Luonto-Liiton pääsihteeri ja vihr.) blogia. Tarkemmion sanottuna Askelia tyytyväiseen elämään -kirjoitussarjaa. Suosittelen lukemaan ihan kenen tahansa, ainakin sellaisen joka etsii elämäänsä lisää onnellisuutta ja tyytyväisyyttä. Tasapainoa ja lempeyttä. Hyvää oloa ja itsensä rakastamista. Olen saanut tosi paljon ilonpilkahduksia lueskellessani Leon aivoituksia, olen alkanut muuttamaan pieniä asioita elämässäni jotta kokonaisuus lämpenisi. Olen oppinut rakastamaan itseäni enemmän ja puolisoani myös.




Onnellisuus on upea ja moniulotteinen juttu, joka ei ihan joka hetkessä näytä kasvojaan mutta on kuin aurinko. Olemassa vaikkei sitä aina näy. Onnellinen mieli on kyllä ihan kärkipäässä niitä asioita joita jokaisen tulisi elämässään tavoitella. Useat kokeilevat löytää sitä ostamalla uutta tavaraa. Siinä lähdetään aivan väärästä päästä liikkeelle.


Olen liimaillut itselleni haasteellisia asioita post-it -lapuille keittiön kaapin oveen. Siinä ne on muistutuksena pitkin päivää ja aamukahvia laittaessani valitsen sieltä usein yhden mikä juuri sinä päivänä tuntuu hankalalta.


Leipominen tekee onnelliseksi. Tässä jauhelihapiirakka. Lämpimänä hyvää, kylmänä ehkä parempaa.

Löhöily tekee onnelliseksi

Hevonen antaa onnellisuuttaan mielellään myös muille

Piirtäminen tekee joskus myös tosi onnelliseksi. Silloin kun ei mittasuhteet millään asetu, on hankalampaa olla onnellinen asiasta. Sekin pitäisi opetella :)

Ja lapset. Ne ne vasta ihmisen onnelliseksi saavatkin <3 <3

Kosmetiikkaa omast kaapist (Pinterest -postaus)

Se on tämä nettisurffailu ihanata silloin kun löytää kaikkea mielenkiintoista. Löysin tämän ihanan blogin, Arjen iloja etsimässä. Siellä sitten huomasin että kirjoittajahan on myös pinterestissä kuten minäkin. Hänen seinältään löysin mahtavan boardin jossa oli kaikenmoisia vinkkejä kotikosmetiikkaan ja minähän heti tänä aamuna kokeilin yhtä. Maltas.

Pinterest on siis sellainen paikka mihin rekisteröidytään ja kerätään mielenkiinnonkohteita omaan profiiliin kuvina. Jokainen kuva vie sitten kyseiselle nettisivulle mistä kuva on otettu. Voit koota erilaisia aiheita käsitteleviä kuvia tauluihin ja sieltä nettitutut voivat sitten bongata kaikkea ihanaa.

Marjukan Pinteresti. Minun Pinterestini.

Nenän mustapäiden poisto ja ehkäisy. Tee tahna, jossa on 1 osa soodaa, 1 osa hammastahnaa ja 2 osaa vettä. Harjaa tahnaa nenuun joka ilta ennen nukkumaan menoa. Toimii kuulemma, itse en ole vielä kokeillut :)


Tätä kokeilin tänä aamuna (kasvoihini). Eli pari teelusikallista leivontaan käytettävää kaakaojauhetta ja sitten ihan perus kosteusvoidetta. Sekoita. Levitä. Tää oli ihan hauska juttu. Kaakaon tuoksu ottaa nenään koko ajan ja kaunis sävy tuli. Käsittääkseni lähtee pesussa. Mahtava vinkki ja aion käyttää kesällä koko vartalolle. Voisikohan tuota sekoittaa kookosöljyyn tuota kaakaota, sitä kokeilen seuraavaksi. Ei yhtään kemikaalia <3


Muutakin kotikosmetiikkaa löytyi paljon, mutta ne vaati sitten jo isompaa ponnistelua, joko kaupassa käyntiä tai hellaa. En ole siis kokeillut niitä vielä, mutta varmaan joku tylsä päivä tulee käytettyä sellaisiin juttuihin. 

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Juurta jaksain jauhoista

Katselin tänään ohjelmaa Britannian paras leipomo ja sain siitä huippuidean tehdä oma hapantaikinajuuri. On minulla ruisjuuri ollut pakastimessa jo kohta kaksi vuotta, mutta epäilen sen henkiin heräämistä enää :D

Googlailin juuriohjeita ja niitähän löytyi. Linkittämiseen en ryhdy kahdesta syystä. Näpsyttelen tätä puhelimella jonka vuoksi linkitys on vähän aikaa vievää ja oman reseptini yhdistelin muutamista erilaisista löytämistäni ohjeista.

Hapantaikinajuuri on sellaista veden ja jauhon seosta joka alkaa huoneenlämmössä käymään ja siten muodostaa luonnonhiivaa. Joidenkin mielestä tällainen juurella kohotettu leipä on parempaa vatsalle. Ja maukkaampaa. No ainakin tuossa ohjelmassa leipä näytti ihanan kuohkealta, joten pakkohan tätä on kokeilla.

Juuren alku on nyt lasipurkissa ässehtimässä lämpöpatterin vieressä jotta sillä on mukavan kotoinen ja lämmin olo. Tässä seuraavan viiden päivän ajan sitä on hyysättävä niin kuin pientä vauvaa. Lisäilen siihen päivittäin vähän vesi-jauho -seosta jotta se pysyy tyytyväisenä. Sitten kun juuri on valmis, sitä voi säilyttää jääkaapissa.

Ei se hyysääminen ihan siihenkään lopu. Sitä täytyy ruokkia muutamien viikkojen välein aina jauholitkulla että on onnellinen ja kuplii, mutta minä leivon leipää sen verran usein että joutaa kait tuota.

Minäpä kerron sitten miten onnistuin. Nyt pitää panna maate sillä huomenna on taas tallipäivä. Ai mitä autuutta <3

(poika on muuten yhä kuumeessa. Meidän pikku tirehtööri)

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Kalhunpoika sailastaa

Mittasin tuossa juuri pikkuprinssiltä kuumeen kun työntyi meidän keskeen. Digilukemat 39,0 ja yskii. Ei taida saada nukuttua ihan hetkeen kun metrin mittainen kamiina pyörii vieressä.

Jää huomenna kyllä menemättä työharjoitteluun. Poika on niin äidissä kiinni sairastaessaan ja isi ei ihan välttämättä osaa lukea milloin pitää antaa särkylääkettä ja muuta sellaista.

Toivotaan että särkylääke auttaa pian ja poika nukahtaisi uudelleen. Kello lähenee kahta ja vierestä kuuluu vieno "äiti... äiti...". On hän niin rakas.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Herätys

Jaahas, minullahan on blogi kirjoitettavana :D ompahan mennyt talvi horroksessa. On tapahtunut elämässä tosi paljon ja jossain välissä tapahtumat alkoivat tuntumaan vähän turhan raskailta. Nyt kaikki on kuitenkin taas hyvin.

Meillä on perhe kasassa ja se tekee mielen herkäksi ja alkaa pakostakin vähän itketyttämään. Että miten pieni ihminen kuitenkin selviää aika paljosta. Niin siis jossain vaiheessa tänne muistaakseni kerroin parisuhdeongelmista sivulauseessa. Onneksi tuo jälkimmäinen sana on nyt poistunut käsittelystä ja jäljelle jäi parisuhde. Ei se heleppoo oo mutta antaa kyllä paljon. Siitä olen kiitollinen.

Lapset kasvaa hurjaa vauhtia ja unelmat maallemuutosta alkavat hahmottua selkeämmiksi. Kesällä viimeistään ryhdyn toimeen ja alan ottamaan lähikuntiin yhteyttä että jos hommaavat mulle työpaikan ja maalaistalon jonkinmoisella peltotilkulla niin me tullaan kasvattamaan asukaslukua ja maksamaan veroja heille. Näillä seuduilla on puutetta asukkaista ja kunnissa tykätään auttaa ihmisiä jotka olisivat  halukkaita muuttaa paikkakunnalle.

Tämä tästä tällä kertaa. Olen herännyt ja tullut takaisin ;)