Oikeastaan oli ajatus ryhtyä bloginpitäjäksi vasta sitten kun suunnitelmiin on tiedossa jotain konkreettista toteutumista mutta en sitten jaksanutkaan odottaa :) Samahan se on aloittaa maallemuuttoblogin kirjoitus vielä asuessaan kaupungissa vaikkei mitään tietoa koko muutosta vielä olekaan.
Ajatus maaseudulla asumisesta on ollut ensin haave, sitten tahto ja nyt jo selkeä päämäärä. Pienestä asti olen tuntenut kuuluvani sinne vaikka olen ikäni asunut kaupungissa. Isovanhempani molemmilta puolilta olivat lypsytilallisia ja äitini sisko myös. Mummiloista on lehmät kadonneet jo aikapäiviä sitten, tädin luota kymmenisen vuotta taaksepäin. Kuitenkin muistissa ja muistoissa säilyvät vastapaalatun heinän tuoksu, vasikoiden limaiset turvat ja hiljaisuus. Sydän sinne on aina halunnut takaisin mutta jostain syystä en ole koskaan aikaisemmin pitänyt haaveen toteuttamista itselle edes mahdollisena. Miksiköhän? Ehkä on ollut kyse muiden ajatuksista ja muiden suunnitelmista eikä koskaan aikaisemmin omistani. Ehkä olen kasvanut jo vähän ja saanut itseluottamusta. Oli miten vain, sinne tieni vie. Milloin? Kukapa tietää mutta tavoitteena on että viiden vuoden sisällä toivotaan että 150km säteeltä löytyisi myynnissä oleva tila.
Hain viime viikolla kouluun. Aikuisopiskelijana tietenkin ja kahden vuoden pituinen rupeama starttaa tammikuussa jos luoja ja hakuprosessin päättäjä-ihmiset suo. Valmistuttuani minusta tulee eläintenhoitaja, mutta ajatuksena olisi räätälöidä opinnot siten että sekaan mahtuisi mukavasti myös luomu -opintoja sekä monenlaista yrittäjyysaihetta. Yrittäjyys on yksi haaveistani myös. Nolostuttaa vähän sanoa etten ole oikein tiimipelaaja. Enemmänkin haluan itse päättää mitä ja miten teen.
Päiviäni valostuttaa kaksi lastani, 10 -vuotias esikoistytär ja reilun vuoden ikäinen tuleva maatalonisäntä. Jaloissa pyörii kolme koiraa joista juttua riittää varmasti paljon sekä viljakäärme. Se ei onneksi pyöri jaloissa vaan köllöttelee omassa terraariossaan päivät pitkät. Niin ja on minulla se mieskin olemassa. Tuossa. Meidän juttu on vähän prosessissa ja katsomme tässä että mihinkä suuntiin tässä lähdetään. Että onko suunta sitten sama vai eri, sen näyttäköön aika. Minulla ei ole mihinkään kiire :)
Kaikenkaikkiaan olen tällä hetkellä jokseenkin tyytyväinen elämääni. Varsinkin nyt kun tuli taas päätettyä jotakin isompaa, se antaa aina ihanan tunteen siitä että eteen päin on mentävä vaikka otsanahkaa rypistäen jos jalat eivät kanna.
Onni, kerro minulle,
jos tulet, mistä minä
sinut tunnen?
Onko sinulla ruusu korvan takana?
Silmissä kolme valtamerta,
huulilla kuuden kevään linnut ja
naurulle tuoksuvat tuulet?
Onni, jos minä nukun, herätä minut,
ravistele tyhjäksi minun surujeni pähkinäpuu.
Onni, kun se saapuu se kantaa suurta säkkiä
sylissään.
Siihen se minun murheeni kätkee kaikki,
virran vietäväksi heittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti