perjantai 6. syyskuuta 2013

Lipstikka (Levisticum officinale)

Lipstikka (liperi) on minun tämän kesän tuttavuus ja alkaa olla viimeiset hetket ottaa viimeiset varret kuivamaan sisälle.


kuva wikipediasta

Tiesitkö, että lipstikkaa voi käyttää lähes kaikissa - sekä liha-, että kasvisruuissa - mausteena? Ne pahaksi haukutut natriumglutamaatit, joita on esimerkiksi lihaliemikuutioissa, voi korvata tällä mainiolla yrtillä.

Lipstikka kasvaa lähes koko maassa villiintyneenä, mutta on nähtävästi kotoisin Perusta alunperin. Minulla sitä kasvaa nyt hyvänkokoinen pöheikkö yrttilaarissa. Mummulta sain rouhaista suuresta paakusta osan ja hyvin lähti kasvamaan uudessa kodissa. Sitten kun muutan maalle, tulee lipstikka varmasti muuttokuorman mukana ellei sitten ole talvi.

Tiesitkö muuten myös, että länsimaissa tunnetaan makuina neljä perusmakua: makea, suolainen, hapan ja karvas. Kaukoidässä ollaan oltu iät ja ajat viisaampia ja tiedetty, että monissa perus ruoka-aineissa löytyy myös viides perusmaku - UMAMI. Tämän maun on sanottu vaikuttavan myös muihinkin aisteihin kuin vain makuaistiin. Mene ja tiedä, mutta umami korostaa ruuan omaa makua ja parantaa ruokahalua. Ja sitä on lipstikassa runsain mitoin.

 Olen lisännyt kesän aikana lipstikkaa moniin ruokiin ja se on mahtava eväs. En ole sittemmin enää liemikuutioita käyttänyt. Yksi yrtti korvaa sen helposti ja ilman valtavaa määrää suolaa. Suolankäyttömme on siis myös vähentynyt kovasti.

jos olet kiinnostunut yrttien kasvatuksesta, niin pistäppä tämä mieleesi. Ehdoton yrttitarhan kuningas. Mutta laita sitä aluksi vain vähän. Itse laitoin turhan reilulla kädellä lihakeittoon ja siitä tuli tosi pahaa. Pieni määrä siis riittää. Viimeisimmäksi laitoin sitä lihamurekkeeseen ja sitä kehuttiin kovasti.

Ei kommentteja: