Punatulkku tuli ♥

Nyt se punatulkku vihdoin ja viimein saapui. Aamuhämärissä katselin kun linnut olivat jo ehtineet syöpöttelypuuhiin että mikäs kumma tuolla syreenin latvassa keikkuu. Siristelin ja siristelin ja päätin sitten että se on viherpeippo kun en muuksikaan osannut tunnistaa. Sehän olikin tulkkutyttö. Sen boyfriend tuli siihen myös kun päivä valkeni ja lajitunnistus oli sitten varma. Elikkä seitsemän, ei kun kahdeksan lajia bongattu :) (vielä) kaupunkilaisen suuria ihmetyksen aiheita.

Lintujen talviruokintaa

Joulunpyhien alla oli niin kamalat pakkaset joten aloitin lintujen ruokkimisen takapihalla. Useampi vuosi on vierähtänyt siitä kun viimeksi laudat virittelin. Ompa se ihanaa katsella lintusten touhuja kun syövät kupuansa täyteen.

Tähän mennessä olen tunnistanut vierailijoita jo seitsemän lajia:
1. talitiainen
2. sinitiainen
3. hömötiainen
4. viherpeippo
5. keltasirkku
6. käpytikka (joka on innostunut nakuttamaan tuota kaupasta ostettua äklöä talipötköä - hyvä niin)





Katselin ohjeita itsetehtyihin talipötköihin ja löysinkin sellaisen tästä blogista. Minä sulatin kookosrasvaa 1.5kg ja isoon astiaan tein seoksen pähkinöistä, auringonkukansiemenistä ja sokeroimattomasta myslistä. Kuivakakkuvuokia täyttyi kaksi (no puolilleen vain laitoin ettei tule liian raskas) ja yksi sydänvuoka. Lopuista tein kaksi pienempää talihässäkkää. Niihin laitoin sisään rautalankaa joka on kieputettu jousen muotoon. Näin se pysyy siellä oksalla eikä möykky liu'u suorasta rautalangasta alas. Toivottavasti se toimii, sillä en ole vielä irroittanut niitä muoteista.

Vähän nykäisin tuosta rautalangasta ja vähän epäilyttää pysyvyys. Enemmän olisi pitänyt näihin olla sitä rasvaa tai isompilenkkinen "jousi"

Jähmettymässä ulkona

Tämän kävin ripustamassa. Loput odottavat vuoroaan jääkaapissa. Uuden saavat vasta kun entinen on syöty.

Yritin saada tytärtä mukaan hommiin mutta ei teiniä näköjään taas kiinnostanut mikään. Huoh.
Mukavaa pikkuhommaa ja tulee hyvä mieli kun saa auttaa pikkulintuja selviämään talvesta.
Lintujen ruokknnan kun aloittaa niin se täytyy ottaa myös tosissaan. Tämän sivuston kahlasin läpi ja erityisen tärkeänä pidän tautien torjuntaa (salmonella).

Ja minähän MENEN maalle

Tänään tuli postissa se, mitä olen jo kuukausia odottanut: kirje, jonka sisältö toivotti tervetulleeksi opiskelemaan eläintenhoitajaksi. Mikä helpotuksen huokaus, mikä elämän antama vihreä valo, mikä unelmien toteuttaja, mikä mahdollisuus!

Ensi vuonna alkaa siis kouluni jossa ensimmäiset kolme viikkoa ollaan lähiopetuksessa ja sitten kevättalvi meneekin työssäoppimisessa. Koska itsellä olisi lammastila haaveena, haluaisin niin kovasti lammastilalle töihin. Voi ihanaa, kuinka koulun alkua malttaakaan odottaa?

Nyt pikkukoiralla on ollut lasta jo kolme viikkoa jalassa. Jotta toipuminen olisi mahdollisimman hankalaa, kehitti se samaan syssyyn myös ensimmäiset juoksunsa. Onhan tämä nyt rallia kun kaikki koirat ovat ihan sekaisin. Sukupuolesta viis, toisia jyystetään eestä ja takaa. Emäntä ei tiedä itkeäkkö vai nauraa. Noh, niin kauan kun ei tarvitse pelätä vahinkopentuja niin taidampa vain naureskella :D

Kuinka pitää pentu rauhallisena?

Siinäpä kysymys joka päällimmäisenä tällä hetkellä mielessä. Muitakin kysymyksiä on viikon aikana ollut: Missä on eläinlääkärin päivystys? Jääkö koira henkiin?

Jospa aloitan ihan alusta. Lähdin maanantaina ystäväni kanssa lenkille ja jäin heille kahville ja jutustelemaan joutavia. Kotiäitejä kun olemme molemmat ja harrastamme samoja asioita. Jutunjuurta siis riittää. Kahvittelut keskeytyivät kun poikaystäväni soitti ja kertoi vanhimman koiramme käyneen pennun kimppuun ja että sillä on ainakin jalka poikki. Puremajälkiä ei ollut. Ystäväni tuki minut shokin yli ja ohjeisti poikaystäväni hakemaan minut autolla ja sitten käski minun soittamaan mistä lähin päivystävä eläinlääkäri löytyisi. No sinnehän oli tietenkin yli 100km matkaa. Lähellä olevan eläinlääkäriaseman hoitaja ilmoitti heidän hoitavan vain ajanvarauksella ja että voivat enintään antaa kipulääkettä. Lähin röntgenlaite poislukien heidän laitteensa olisikin n.200 km päässä. Lähdimme kuitenkin hakemaan kipupiikkiä. Samalla soitin koirani kasvattajalle koska hän asuu samassa kaupungissa. He tulivat koko perheen voimin tukemaan paikan päälle.

Kun saimme koiralle kipupiikin kävi ilmi että siitä voidaan sittenkin ottaa röntgenkuvat ja loppujen lopuksi lähdimme parin tunnin päästä kotiin mukanamme röntgenkuvat, lastoitettu ja kipulääketokkurassa oleva koira sekä lääkkeitä ja sidetarpeita pussukallinen. Saimme illalla soitettua leikkausajan 200km päähän ortopedille keskiviikolle. Siihen asti tassu jonka värttinä- ja sääriluut olivat siististi poikki piti pitää lastassa ja koira kipulääkittynä.



Mitään muita vammoja pikkukaverissa ei ollut. Lääkärin mukaan pentu on hypännyt jostain korkealta ja tullut huonosti alas. Toinen koira ei ollut purrut sitä. Se oli nähtävästi hyökkäillyt parkuvaa pentua päin siksi että se käyttäytyi oudosti ja osoitti haavoittuvuutensa. Koiran vietit heräävät ja ne yrittävät karkoittaa vammautuneen laumasta.



Nyt jalka on siis leikattu ja suurimpana huolenaiheena on eilisestä asti ollut se kuinka koiran saisi pidettyä rauhallisena. Se juoksee kolmella jalalla yhtä lujaa kuin neljälläkin, leikkii vetoleikkejä ja hyppää sohvalle (ei saisi mutta on ehtinyt livahtaa pari kertaa). Häkissä ei viitsi koko päivää pitää kun on vielä niin nuorikin. Päähän sillä pehmenee. Mutta toipuminen on kyllä ollut supernopeaa, siitä voi kiittää.

Kaksi kuukautta jalka on nyt sitten paketissa ja leikkauksessa sinne laitettu levy jätetään näillä näkymin paikalleen. Yritetään pitää pieni aisoissa ettei toipuminen hankaloidu ja kerron kuulumisia matkan varella :)

Pennun näyttelymenestystä

Niin se kävi viikonloppuna meidän vauva-koira ensimmäisissä pentunäyttelyssä sijoittuen parhaimmaksi nartuksi. Sai kunniapalkinnon myös, joten koko rimpsu menee näin PN1 (paras narttu), VSP (vastakkaisen sukupuolen paras, rotunsa paras oli urospentu) ja KP (se kunniapalkinto). Oltiin kasvattajan kanssa molemmat yhtä yllättyneitä tuloksesta, sillä samanrotuisia pentuja oli näyttelyssä 22. Pitihän se kuvakin pienestä ottaa palkintojensa kanssa :D

Kääpiöpinseri Esteri (Barlin's star Cher Cheri)

Itse en lähtenyt paikan päälle, siis Helsingin messukeskukseen, koska matkaa olisi tullut liiaksi. Nämä olivat kasvattajan tarjoamat näyttelyt ja hän hommasi koiralle sinne kyydin ja esittäjän. Reissu oli mennyt tosi hienosti enkä sitä epäillytkään sillä meidän koiruli on todella rohkea eikä missään määrin arastele uusia ihmisiä tai tilanteita. Oikea kultakimpale on tämä kaveri.

Ensi vuonna näyttelyissä käydäänkin ahkerasti kunhan kevät ennättää. On tämä näytelmäharrastus vienyt sydämeni niin totaalisesti mennessään. Olin ennen sitä mieltä että koko touhu on vain humpuukia ja koirarodut menevät pilalle kun pelkkä ulkonäkö merkitsee. Nyt kun olen tutustunut aiheeseen enemmän ja tietysti muihin koiraihmisiin harrastuksen myötä, ovat mielipiteeni jokseenkin muuttuneet näyttelytouhua kohtaan. On totta, että on olemassa kasvattajia jotka tekevät rotujen tulevaisuutta silmälläpitäen huonoja jalostusratkaisuja, mutta on niitä muunlaisiakin. Kunnioitan periaatetta, jossa tärkeimpinä asioina pidetään rodun luonnetta, terveyttä sekä tervettä ja rodunomaista rakennetta. Juurikin tässä järjestyksessä. 

Tänä iltana olisi taas näyttelyharjoitukset, mutta taidamme nyt jättää ne väliin kun ei ole näyttelyitäkään lähitulevaisuudessa näkyvissä. Kotona harjoitellaan sitten enemmän ja muutenkin kouluttelen koiraa. Jokapäiväistä se on tähänkin asti ollut, mutta jos vähän suuremmalla intensiteetillä vaikka vähän aikaa. Katsoo miten kehtuuttaa :D

Pääasiallinen tehtävähän tällä koiralla on olla päiviemme sulostuttaja ja perheenjäsen <3

Ensimmäinen Tunnustus

Sain tällaisen tunnustukseni Leenalta LeenanLaarista. Kaunis kiitos sinulle :)

Haasteeseen liittyy kysymyksiä, jotka tulevat tässä:

1. LEMPINUMERO?

- 6 on aina ollut. Siitä tuli joskus aikaa sitten jo tärkeä mutta en muista miksi.

2. ALKOHOLITON SUOSIKKIJUOMA?

- Jääkaappikylmä hanavesi. Meidän seudulla on mielettömän hyvänmakuista vettä vielä toistaiseksi, ellei Talvivaara pilaa sitä

3. LEMPIELÄIN?

- Koira, ehdottomasti

4. FACEBOOK VAI TWITTER?

- Facebook

5. INTOHIMO?

- puutarhanhoito, kukkien kasvatus, neulominen, lapset, perinteet. Näin aluksi

6. SUOSIKKI VIIKONPÄIVÄ?

- Sunnuntai :)

7. SUOSIKKI KUKKA?

- Unikko <3

Haastetta kuuluu jakaa eteenpäin ja koska olen bloggaamisen alkutaipaleella, osoitan tämän jokaiselle lukijalle joka tänne sattuu eksymään.

Hyvää syksyn jatkoa ja Joulun odotusta!

Keramiikkakerhon satoa tältä päivältä

Tytär dreijaa

Tämän oli ohjaaja polttanut valmiiksi. Se on uunivuoka :)

Tämä raakapoltetaan parin viikon päästä että ehtii kuivua kunnolla. Sillä välin voin muuttaa mieltäni lasitteesta sataan kertaan :D

Ajatuksia... kun samalla aikaa nauttii elämästä ja toivoo ettei mitään kamalaa tapahtuisi tossa nurkantakana Talvivaarassa

Olen aivan hullaantunut näihin blogeihin. Päästäni tulen kohta pipiksi kun löydän lukemani blogin sivupalkista aina vaan uuden kiinnostavan blogin ja sen sivupalkista taas uuden ja... Pitikö minun tänään lenkittää koirat? Pestä pyykkiä? Katsoa ettei poika pihistä pipareita purkista? Olen aivan koukuttunut lukemaan remontoinnista, maalaiselämästä, omavaraisuudesta, peltotöistä ja hyötyeläinten hoidosta, käsitöistä, luonnosta. Ihanaa kuinka monenlaisia ihmisiä löytää blogien takaa. Sitä alkaa elämään erilaisten kirjoittajien elämää mukana. Lehmän poikimisia ja pinkopahvin irroitusta hirsiseinästä näin mainitakseni. Miten voikaan olla iloinen tuntemattoman onnesta kun navetan vintiltä on löytynyt ihanat vanhat länget tuunausta varten. Näin se maailma avartuu ihan ilman ulkomaanmatkoja ja kulttuuririentoja, omalta kotisohvalta käsin.

Piipparimuoteille ei ollut paikkaa, joten tein pikaratkaisun :) 

Pahoittelen kuvia joita tähän mennessä on nähty. Minulla on tällä hetkellä sekä kamera-, että tietokoneongelma joten saatte tyytyä kännykkäräpsyihin jotka eivät aina edes käsittele aihetta. Kuten eivät tänäänkään ;)

Vielä haluan jakaa kanssanne harmitukseni maakuntani pääsystä taas otsikoihin. Talvivaaran kaivoksella vuotaa taas kipsisakka-allas ja sieltä valuu metalleja, mm. nikkeliä alapuolisiin vesistöihin. Ph -arvon laskua on mitattu jo ainakin Salmisen ja Kalliojärven välisessä purossa (ph 4,5). Suomen vesistöissä ph on normaalisti 6.6-6.9, huom. Nyt siellä pystytellään patoa että saataisiin litkut pidettyä kaivoksen alueella ja jos patoa ei saada ajoissa valmiiksi, täytyy metalleja saostaa lipeällä, joka taas tarkoittaisi suolapitoisuuksien nousua lähivesistöissä. Järjetöntä touhua sanon minä, tässä saatetaan oikeasti saada aikaan sellaista tuhoa jonka seuraukset näkyvät vasta viiveelä ja niistä perinnöistä saavat sitten lapsenlapsemme "nautiskella". Vaikka kuinka kaivos olisi paikannut ihanasti ja rakkaudella UPM:n lähtöä maakunnasta, ei se poista sitä tosiasiaa miltä talvivaaran ympäristö näyttää tänään. Itkuisin silmin rakennan ajatuksiini kauhukuvia siitä, miltä se näyttää 10 vuoden päästä jos Kainuun ELY -keskus ei pian ala hoitamaan hommiaan.

Kuva Greenpeace Suomi -facebooksivustolta

Aiheesta lisää:

Kainuun Sanomat
Etsitään Pekka Perää
1,2 miljoonaa kuutiota vetävän altaan pinta laski maanantaina sentin tunnissa
Facebookissa Greenpeace Suomi vetoaa kansalaisiin

Painavaa lunta paksusti

Pyhäinpäivä oli eilen ja se vietettiin uuden perinteen mukaisesti, jo toista vuotta peräkkäin, vanhempieni kotipaikkakunnalla. Ei sinne pitkä matka ole, alle tuntiin ajaa. Siellä ihastelin jälleen kerran maalaisyhteisöä jossa kaikki tuntevat toisensa ja kerääntyvät patojen ääreen juhlistamaan jahtisaalista. Minutkin siellä tunnetaan ja jos ei heti hoksata niin kerrotaan :) jopa siellä yksi "Jussi" ehdotti sinne muuttoa. Ovat rantatontteja kaavoittaneet kuulemma. Sain kyllä oikaistua että etsin vanhaa maatilaa jossa ulkorakennukset olisivat kohtuullisessa kunnossa. Lupasivat pistää korvan taakse ja ilmoitella jos sellaista ilmaantuu. ♥



Otsikon mukaisesti meille on satanut yön ja aamun aikana paikoitellen yli 5cm raskasta, märkää lunta. Tällaisina aamuina on todellakin nopeampaa luoda lumet pieneltä rivitalon pihakäytävältä kuin maatalon pihalta. Toisaalta kuitenkin maatalon pihalla ei ole lähinaapureita jotka kukonlaulun aikaan jo päivittelisivät viereiseltä pihalta ettei lumia ole luotu ;)



Tänään on vuorossa toinen perinnekyläily. Samalla tavalla vime vuonna aloitettu ja tämäkin liittyy vahvasti yhdessäoloon ja hirvenlihaan. Lähdemme siis kummitätini luokse päivälliselle. Lapset, minä ja minun vanhemmat. Odotan iltaa kovasti ♥



Maaseudulla pyörähtäminen sai herkistymään hiljaisuudelle ja luonnolle. Voi kumpa pääsisin tuonne rauhaan jo pian. Oman tuvan pirttiin neulomaan työntäyteisen päivän jälkeen. Vielä hetken poika nukkuu päiväunia ja minunkin on herättävä tähän maailmaan haaveistani. Sillä aikaa fiilistelen glögilasin kanssa.

Viikonloppu ja syysloma takana

Siinä meni vanhimman muksun syysloma vähän harakoille siinä mielessä että mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei tehty. Vähän sääli, mutta pieni joutenolo ei toisaalta ole kenellekkään pahitteeksi. Nuori neiti harrastaa kolme kertaa viikossa ja muun liikenevän vapaa-aikansa hän viettää ystäviensä ja tietenkin muun perheen kanssa.

Hän alkaa olla esimurrosiässä ja äidin suuri työ kasvattajana taitaa olla vasta alussa. Esikoinen on aina ollut erityisen sopeutuvainen ja tyyni lapsi. Jos se on tyyntä myrskyn edellä niin voi olla perusteltua kiikuttaa kirjakaupasta teininkasvatusopuksia selkä vääränä kotiin.
Ensialkuun aikaa täytyy vauvanhoidon, kodinpidon ja muiden "kiireiden" lisäksi löytää myös itseään etsivälle prinsessalleni. Yhteisen laatuajan lisääntymistä helpottaa töiden loppuminen. Lisääntyvä vapaa-aika käytetään siis esikoisen kanssa touhuamiseen :)

Sain väkerrettyä myssyä. Vielä vähän lisää väkerrystä niin pää saa lämmikettä syksyn viimoja vastaan. Nämä oli jämälankoja mutta mielestäni värit sopivat ihanasti yhteen ja passaavat hiusteni väriin. Vähän ehkä uusretroiksi voisi värejä kuvailla. Tämä kuva ei anna värejä kyllä aivan oikein.

Sitten seuraavaan projektiin, joka on... No en tiedä mutta ompahan ainakin langat valmiina :)

Tehtiinhän me lapsosen kanssa paperimassatonttuja. Vähän sitä spesiaalitoimintaa. Nämä nyt ovat kuivumassa ja saa nähdä milloin lienevät maalausvalmiita. Kuvia laitan sitten.

Saisi tulla jo talvi (2kk Jouluun!)

Niin saatiin tällekin syksyä lumi maahan tiistain vastaisena yönä. Ikäväkseni sairastuin maanantaina enkä jaksanut lähteä ulkoiluttamaan kameraa. Eihän se vielä pysyvää lunta ollut mutta piristi sen verran mieltä että olo kohentui kertaheitolla. päivemmällä reipastuin niinkin paljon että nakkelin pari koneellista pyykkiä peseytymään, astioita pesin myös kaksi koneellista ja tekaisin piparitaikinan. Se kun säilyy jääkaapissa niin joulunaikaa odotellessa voi halutessaan pikkujouluilla välillä jos fiilis painaa päälle.

Ikäjakaumassa keskimmäinen koira tasan kaksi vuotta sitten

Pikkukoiralle tuli postiin paketti joka tuo lämpöä tuleviin ulkoiluihin. Pukeminen oli hankalaa. Pikkuinen osaa imitoida ilmiömäisen hienosti muikkua silloin kuin tulee tukala tilanne. Luiskahtelee koko rakki niin kuin märkä saippua hyppysissä. Saatiin päälle kuitenkin ja toivotaan että pukeminen helpottuu kun toistetaan hikinen prosessi tarpeeksi usein :)

Tässä takki jo riisuttu. Joku päivä otetaan kuvakin siitä hökötyksestä

 On kyllä ihanaa kun kesän ja syksyn tasainen tallaus vaihtuu juhlakauteen. Ensin kekri, sitten ♥JOULU♥ ja kohtapa onkin jo uusi vuosi. Luvassa tunnelmaa, hyvää ruokaa ja läheisiä ihmisiä ympärille. Tästä pälkähtikin mieleeni, että olen aivan myöhässä kynttiläkaudesta! Siihen asiaan pyrin tekemään muutoksen vielä tällä viikolla. Ulos täytyy ostaa jonkinlainen lyhty sateiden takia.

Joulu 2010

Kuolema kuittaa univelat

Uni on minulle yksi elämän tärkeimmistä asioista. Jos en saa päiväannostani unihiekkaa, se heijastuu ympäristööni uskomattoman suuresti. Siitä kärsivät perheenjäsenet, työkaverit, kaupan kassa... Typeräähän se on ja täysin omasta asenteesta kiinni.

Päivittäinen unentarpeeni on vähintään 8 tuntia. En kuitenkaan ole mikään himonukkuja. Herään viimeistään 10 tuntia nukahtamisesta jos untani ei häiritä. "Mukavan" lisän asiaan tekee herkkä uneni, eli hankalaa on nukahtaa illalla ja vielä hankalampaa yöllä jos joku minut herättää. Keskiyön jälkeen alan kytätä kelloa ja ahdistun joka kerta ajannäyttäjää vilkuillessani kun huomaan että nukkumisaikaa on puoli tuntia vähemmän... tunti vähemmän... kolme tuntia vähemmän...

z z z Z Z Z z z z

Pienin vähän pienempänä :) samat oli äidillä fiilikset tänä aamuna

Ongelma korostuu tieysti tässä elämäntilanteessa kun on vaahtosammuttimen kokoinen taapertaja talossa. Pikkuipanoilla kun sattuu joskus olemaan aamuja jolloin ei vain nukuta enää viideltä. Näin tapahtui taas tänään. Eniten tietysti kiukuttaa se, että lapsen kanssa herään - luonnollisesti - minä eikä mieheni. Tästä asiasta väännetään aika usein ja lopputulos on sama. Äiti herää, äiti hoitaa. Kovin isosti en enää jaksa asiasta alkaa taistelemaan koska päivä on aamullisen riitelyn jälkeen vielä enemmän pilalla. Täytyy valita taistelunsa.
Olen kokeillut unilääkkeitäkin mutta pienen lapsen kanssa en uskalla niitä käyttää koska täytyyhän sitä yöllä pystyä heräämään jos tarve vaatii. En luota kemialliseen uneen.

Niin kuin sanotaan, ongelman tiedostaminen on ensimmäinen askel sen ratkaisemiseen. Olen tiedostanut ongelmani kyllä jo pitkälti toistakymmentä vuotta mutta ratkaisua ei vain ole näkynyt. Olisikohan nyt sen asennemuutoksen paikka?

Muistilista tuleviin aamuihin:
- Se ei ole muiden vika
- Et muutu virkeämmäksi vaikka tiuskisit muille
- Olet hereillä, käytä aamun ylimääräiset tunnit tekemällä jotain hyödyllistä sen sijaan että pyörität mielessäsi vain ikäviä ajatuksia.
- Hymyile. Se voi auttaa :)

Ensimmäinen askel

Oikeastaan oli ajatus ryhtyä bloginpitäjäksi vasta sitten kun suunnitelmiin on tiedossa jotain konkreettista toteutumista mutta en sitten jaksanutkaan odottaa :) Samahan se on aloittaa maallemuuttoblogin kirjoitus vielä asuessaan kaupungissa vaikkei mitään tietoa koko muutosta vielä olekaan.

Ajatus maaseudulla asumisesta on ollut ensin haave, sitten tahto ja nyt jo selkeä päämäärä. Pienestä asti olen tuntenut kuuluvani sinne vaikka olen ikäni asunut kaupungissa. Isovanhempani molemmilta puolilta olivat lypsytilallisia ja äitini sisko myös. Mummiloista on lehmät kadonneet jo aikapäiviä sitten, tädin luota kymmenisen vuotta taaksepäin. Kuitenkin muistissa ja muistoissa säilyvät vastapaalatun heinän tuoksu, vasikoiden limaiset turvat ja hiljaisuus. Sydän sinne on aina halunnut takaisin mutta jostain syystä en ole koskaan aikaisemmin pitänyt haaveen toteuttamista itselle edes mahdollisena. Miksiköhän? Ehkä on ollut kyse muiden ajatuksista ja muiden suunnitelmista eikä koskaan aikaisemmin omistani. Ehkä olen kasvanut jo vähän ja saanut itseluottamusta. Oli miten vain, sinne tieni vie. Milloin? Kukapa tietää mutta tavoitteena on että viiden vuoden sisällä toivotaan että 150km säteeltä löytyisi myynnissä oleva tila.

Hain viime viikolla kouluun. Aikuisopiskelijana tietenkin ja kahden vuoden pituinen rupeama starttaa tammikuussa jos luoja ja hakuprosessin päättäjä-ihmiset suo. Valmistuttuani minusta tulee eläintenhoitaja, mutta ajatuksena olisi räätälöidä opinnot siten että sekaan mahtuisi mukavasti myös luomu -opintoja sekä monenlaista yrittäjyysaihetta. Yrittäjyys on yksi haaveistani myös. Nolostuttaa vähän sanoa etten ole oikein tiimipelaaja. Enemmänkin haluan itse päättää mitä ja miten teen.

Päiviäni valostuttaa kaksi lastani, 10 -vuotias esikoistytär ja reilun vuoden ikäinen tuleva maatalonisäntä. Jaloissa pyörii kolme koiraa joista juttua riittää varmasti paljon sekä viljakäärme. Se ei onneksi pyöri jaloissa vaan köllöttelee omassa terraariossaan päivät pitkät. Niin ja on minulla se mieskin olemassa. Tuossa. Meidän juttu on vähän prosessissa ja katsomme tässä että mihinkä suuntiin tässä lähdetään. Että onko suunta sitten sama vai eri, sen näyttäköön aika. Minulla ei ole mihinkään kiire :)

Kaikenkaikkiaan olen tällä hetkellä jokseenkin tyytyväinen elämääni. Varsinkin nyt kun tuli taas päätettyä jotakin isompaa, se antaa aina ihanan tunteen siitä että eteen päin on mentävä vaikka otsanahkaa rypistäen jos jalat eivät kanna.

Onni, kerro minulle,

jos tulet, mistä minä

sinut tunnen?

Onko sinulla ruusu korvan takana?

Silmissä kolme valtamerta, 

huulilla kuuden kevään linnut ja 

naurulle tuoksuvat tuulet?

Onni, jos minä nukun, herätä minut,

ravistele tyhjäksi minun surujeni pähkinäpuu.

Onni, kun se saapuu se kantaa suurta säkkiä

sylissään.

Siihen se minun murheeni kätkee kaikki,

virran vietäväksi heittää.