Onko se niin että elämä on vaikeaa vain jos teet siitä sellaista? Joku joskus minulle niin kertoi -viisaasti.
Viime aikoina olen mietiskellyt hiljaa mielessäni isoja asioita. Että kuinka sitä pysyisi kohtuudessa ja keskivaiheilla ilman että menee äärimmäisyyksiin. Haluaisin irtautua minua vaivaavasta "sitku" -syndroomasta, mutta nyt olen huomannut ettei siitä ehkä kannatakkaan ihan kokonaan luopua. Joskus täytyy ajatella "sitten kun" ihan vain siksi koska se on järkevää ja pitkällä tähtäimellä viisasta.
Kuitenkin pitäisi muistaa ja ymmärtää pysähtyä siihen hetkeen missä on. Pelkkä "sitten kun" -ajattelu johtaa vain lukemattomiin suunnitelmiin ja haaveisiin joista vain murto-osa tulee toteututtua. Ja miksi me ihmiset tänne synnytään? No minun mielestäni täällä ollaan elämää varten, ei siksi että suunnitellaan elävämme. Elämä kuitenkin voi loppua vaikka jo tänä iltana. Mitäs sitten suunnitelmista jää käteen?
Eläminen vaatii harjoittelua, mutta mistä tietää milloin se harjoitteluvaihe loppuu? Milloin saa sitten elää vai harjoitellaanko loputtomiin? Milloin on palkkapäivä?
Olen saanut lähiaikoina hyssyttelyreaktioita lähipiiristäni tulevaisuudensuunnitelmieni tiimoilta. Se on tehnyt minusta jostain syystä pelokkaaksi. Olenko minä nyt menossa liian syville vesille tietämättäni? Että muut näkee jotain mitä minä en. Pelottaa että yritykseni on konkurssissa heti parin ensimmäisen vuoden jälkeen, vaikka en ole edes vielä aloittanut yrityksen perustamista. Liiketoimintasuunnitelmaa, budjettia ja yrityksen sisäistä toimintasuunnitelmaa olen kokoamassa, mutta mitään konkreettista ei siis ole vielä tapahtunut.
Kai tämä on jonkinlainen välivaihe jossa testaan itse omia resurssejani ja motivaatiotani. No motivaatio ja halu eivät ole hävinneet mutta ennenkin minua kiusannut huono itsetunto huutelee jostain takapiruna. Mistä se tähän taas pääsi, mun elämään. Höh.
Toivotan selkeyttä elämän kysymyksiin meille kaikille ja tsemppiä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti